Onpas hienoa, kuulin juuri että olen nyt Virallisesti Sulhasmies. Tyttöystäväni löytyy täältä, sen nimi on Manna ja se on niiiin kaunis. Tässä on nyt vaan sellainen juttu, että kuulemma pitäisi olla joku JUOKSU ennen kuin Manna voi tulla meille kylään. Outoa.

Pssst... Manna... Kyllä meille voi tulla milloin vaan; katsos kun ei mulla ja Kerrilläkään oo mitään omituisia juoksuaikoja, me juostaan ja muutenkin riehutaan silloin kun meitä huvittaa, mikä on melkoisen usein jos emäntää on uskominen. Aika kurjaa on jos teillä ei saa juoksennella kuin joskus vaan.

Tänään olin taas ulkoilemassa. Emäntä hämmästeli jotain tulppaaneja ja sen sellaista, minä suoritin rajavartiointia.. 

... vaan sitten tajusin tilaisuuteni tulleen: emäntä pyllisteli kukkapenkissä jotain kukkasta kuvaamassa, singahdin siis pensasaidan raosta meidän pihan vieressä olevaan hiekkakasaan kieriskelemään. Ai onnea! Kyllä tuommoiset kelataluttimet on vaan niin käteviä, pääsee kissakin välillä itseään toteuttamaan. Ilo tosin loppui kohtuullisen lyhyeen..

.. emäntä sanoi ruman sanan ja heivasi minut takaisin nurmikolle. Ei kuulemma saa näyttelykampausta pilata. Kokeilisi itse, niin huomaisi kuinka mukavaa tämä hiekassa piehtarointi onkaan!

Seuraavaksi suunnistin naapurin tontin puolelle. Toden totta: aidan toisella puolella on ruoho vihreämpää ja pensaissa huumaavampi tuoksu. Miksiköhän??

Sitten keksin lähistöllä naapurin kollin, sille piti tietysti näyttää kuka on kingi ja muutenkin suurin...

.. ja kun katsotte juhlavaa häntää ja tuimaa ilmettä,ei asia varmaankaan jää teillekään epäselväksi.

Mutta voihan huokaus. Kyllä tämä sulhasmiehenä oleminen vaan olon niin levottomaksi tekee. Laulattaa eikä ruokakaan oikein aina maistu, karvatkin tippuu. Toivottavasti pian saapuu neito ihanin! "Miiiaaaooouhh!"