Tänään olikin puuhakas päivä. Alkupäivän avustin täydellä tarmollani kotiaskareissa, esim. Hesarin luvussa, sängyn petaamisessa, tiskaamisessa, jääkaappiinkin luikahdin taitavasti istumaan kun emäntä otti maitoa kahviinsa.

Iltapäivällä minut yhtäkkiä valjastettiin ja istutettiin olkalaukkuun (kuulemma niin märkää ettei saa itse kävellä! Pöh sanon minä!). "Käydäänpäs töissä" totesi emäntä.. ja sitten mentiin.

Niin, olen siis töissä käyvä kissa. Toimin toisinaan Käpylän eläinkaupassa osapäiväisenä Virallisena Valvojana ja neuvonantajana. Seurustelen myös asiakkaiden kanssa. Mielelläni tekisin lähempää tuttavuutta myös kaupassa majaa pitävien pikkulintusten kanssa, mutta jostain syystä ideani ei ole useista yrityksistä huolimatta saanut kannatusta.

 

"Tässä on työpisteeni. Tarkastan henkilöllisyyspaperit ja suoritan yleistä valvontaa. Tuolla taustalla olevassa häkissä majailee paikan työnjohtaja, harmaapapukaija Roope. Roopea kannattaa ihailla turvallisen etäältä."

1272721.jpg

Hoidettuani virkaani jonkin aikaa, oli punnituksen vuoro. 5,2 kiloa on painoni nyt 11:n kuukauden ikäisenä. Ihan komean kokoinen nuorukainen siis, vaikka itse sanonkin!

 

"tässä pitää istua ihan hiljaa ja vakavana..."

1272715.jpg

"...mutta rajansa istumisellakin. Nyt tuli kuulkaas muita hommia."

1272718.jpg

Sitten taas kassiin istumaan ja suunta kotiin päin. Omalla pihalla sentään pääsin vähän omin jaloin tallailemaan ja nurkkia haistelemaan.

Kun päästiin sisään, niin emäntä ensi töikseen laittoi puodista mukaan nappaamansa muovipallon pistorasiaan ja totesi että toivottavasti tää edelleenkin takaa yörauhan. En ymmärrä mitä se tarkoitti. Muovipallo kyllä tuoksuu mukavalle... ja niin kauan kun semmoinen on meillä ollut niin öisin ei ole laulattanut ihan niin kovasti kuin ennen, ja ruokakin on maistunut mainiosti.

Kuitenkin... rankan työrupeaman jälkeen alkoi väsyttämään makeasti. Täytyykin ottaa kunnon unet niin jaksan taas askareissa avustaa.

1272782.jpg